perjantai 27. huhtikuuta 2012

Kevättä ilmassa vihdoinkin!

Päivät ja viikot kuluvat eteenpäin hurjaa vauhtia ja pienet deadlinet uhkaa tulla eteen..! Sain sovittua meille tasoittajan hommiin (talon puolelle) toukokuun lopulle. Sitä ennen olisi muutama pikku homma saatava päätökseen.. :) Kuten pari seinän levytystä ja niin se kattokin täytyis saada levytettyä.. Viimeviikolla en itse päässyt tontille kuin kertaalleen ja T:lläkin oli muita menoja joten työpanos ei ollut ihan 100%. Kuitenkin T sai viikon aikana keittiön seinät kohdilleen ja tuettua niiltä osin mihin kaapistoja tulee.

keittiön nurkkaus, harkkoseinän ja gyprocseinän yhdistyminen.


keittön oviaukko ja pieni seinämä vas.puolella

Myös olohuoneen puolella jatkettiin hommia viimeviikolla..
piuhaviidakko 18.4.12

T levytti vkl:n aikana 22.4.12
 Tämänviikon työhommia, ja sainkin olla muutaman päivän hommissa ihan itsekseni kun T lähti koulutusreissulle :)
25.4.12 KHH:n seinän tukipuita kalusteita varten

 aloitin villoituksen ja levytyksen 25.4.12 

sain levytettyä yläosat ja ison sivuseinän ihan ite!

melkein olohuoneen seinät valmiit!
Ihan ongelmitta homma ei aina käy,, varsinkin kun yksin touhuaa ja voimia ei ihan niin paljon ole kuin tuolla miehellä.. Joskus sattuu ja tapahtuu kuten kuvasta näkyy..

ei ihan pysyny täysmittainen gyproclevy seinää vasten vaan kaatui niskaan..

T lupas hommata mulle raksakypärän tämän johdosta :) valkoinen kiitos! 

Ilmastointikone saapui myös torstaina joten sitäkin saa sitten jossainvälissä alkaa asentamaan ja tuomaan putkia välikatolta alas. Toukokuu tietää siis tiukkaa tahtia raksalla eikä kesäkuu (lomakuukausi molemmilla) ole sen löysempi vaan toivottavasti vielä tiukempi ja saadaan paljon hommia eteenpäin! :) Kun tasoittaja aloittaa hommat toukokuun lopulla minä suuntaan katseeni maali-,tapetti-,kaakeli- ja laminaatti/parkettikaupoille! Onhan niitä tullut rautakauppojen valikoimista jo selattua sekä pukkilan ja laattatukun liikkeissä käytyä mutta taitaa se valinnan vaikeus iskeä... Seinävessat on muuten saapunut lvi-liikkeeseen joten nekin sais sieltä noutaa. Kuten huomaatte, 100hommaa on kesken ja päättämättä ja tekemättä mutta kyllä se tästä! :)

Nauttikaa lämpimän kevätauringon säteistä!! :)



keskiviikko 18. huhtikuuta 2012

Tilannekatsaus!

Tilannekatsausta raksalle olisi luvassa! Lumet ovat kadonneet joten kaikki roskat ja likainen maa paljastui.. Vimeviikolla siivoilinkin hieman talon ympäristöä ja nakkailin roskia ja laudanpätkiä sivuun. Myös sisätiloissa on tehty pientä siivoa (jälleen kerran..) ja se gyprocpölyn määrä on ihan tajuton! Hyvä kun ikkunoista vielä hieman näkee läpi kun ovat niin pölyssä.

4.4.12

4.4.12
12.4.12 oli vielä hieman lunta pihassa
Jotain pientä hommaakin ollaan saatu aikaiseksi, lisää levytystä tehty, muurausta, olohuoneen korotetun katon osuuksilta hieman vahvistuksia sekä ehkä isoin asia on keittiön ja KHH suunnitelmat olisivat nyt valmiit ja viikon päästä on tarkistusmittaus! Mittauksen jälkeen (jos kaikki menee niinkuin suunniteltu) tuotteet lähtevät tilaukseen, joten toimitus tulee sitten kesäkuussa kaiketi juhannusviikolla! Sopivasti juuri lomamme aikaan joten ei ihan heti lopu hommat kesken.. :) Hieman ovat suunnitelmat muuttuneet matkan varrella mutta valkoisessa keitiössä pysyttiin, laminaattitaso vaihtui kivitasoon ja saareke on myös tulossa! :) Ihanaa, nyt on yksi iso asia päätetty ja päästy eteenpäin. Edellisessä postauksessa kerroinkin pienistä ongelmista erään keittiöfirman kanssa ja ne asiat ovat vielä selvittelyn alla heidän puoleltaan.. Lopputuloksesta riippuen kerron sitten miten tyytyväisiä/tyytymättömiä asiakaspalveluun kaikenkaikkiaan olemme.

17.4.12 

suihkuhuone, löylyhuone takana odottaa  ovenpäällispalkkia toimitettavaksi ja muurattavaksi.
Suihkuhuoneen muuraukset ovat pikkuhiljaa edenneet, tänään on tontille toimitettu iso harkkopalkki joka tulee löylyhuoneen oven päälle joten nyt sitten pääsee senkin muuraamaan loppuun.

Paljon olisi vielä hommaa mitä tehdä ja päättää! Valaistus tuottaa nyt päänvaivaa, valitako epäsuoraa valaistusta vai pysytäänkö alkuperäisessä suunnitelmassa ja upotetaan ledivaloja kattoihin?! Nekin pitäisi valita ja päättää jotta saadaan sitten aloittaa katon levyttämistä.. Kertokaa muut raksaajat omia kokemuksia mihin olette päätyneet?


keskiviikko 4. huhtikuuta 2012

4.4.12 Pieni kurkistus sisustukseen

Pienen lomailun jälkeen (joka muuten teki todella hyvää meille!) on ihana palata talonrakennuksen ja sisustussuunnitelmien pariin! Kevät on tuloillaan ja siitä saatiinkin jo esimakua lomalla sillä lomakohteen lämpö pysyi 16-22 asteessa :) Mutta vaikka kevät ottikin täällä suomessa vähän takapakkia, ei anneta sen masentaa, itsellä on ainakin nyt huippufiilis!

Matkalla oltiin tosiaan New Yorkissa ja olihan se aivan loistava paikka! Ihania putiikkeja ja maisemia..!
Mitään varsinaista sisustustavaraa ei matkalta löytynyt, tai no olisi löytynytkin mutta matkalaukun koko ja painorajoitukset laittoivat kaiken muun tuliaisten kanssa vastaan.. Sohon ja China townin reissulla pääsin käymään muutamissa sisustusliikkeissä, hinnat huitelivat muuten ihan taivaita, mutta jo se tavaroiden ja asetelmien ihastelu oli parasta! China towniin kävellessä kuljimme erään valaisin liikkeiden täyttämien katujen läpi ja kurkistettiin myös muutamaan keittiötarvikeliikkeeseen.



Uskomatomia kauppoja joihin mentiin pienestä oviaukosta ja liike saattoi jatkua pitkälle taakse useita käytäviä pitkin! Ja mitä valaisimiin tulee, melkein kiljaisin ääneen (tai niin taisin tehdäkin..) kun ihastelin yhdenkin valaisinliikkeen ikkunaa ja yhtäkkiä silmieni edessä oli Luceplan Hope-valaisin!!

luceplan hope

Pahoittelen kuvan laatua, sillä nappasin ne nopeasti kun en tiennyt saiko liikkeessä kuvata vai ei, mutta ei siellä sitten saanut.. Ja sitäpaitsi valaisimen ympärille oli kiedottu ledinauhaa jonka väri vaihtui.. Mutta oli se hieno ja hntakin olisi ollut halpa verrattuna nettiliikkeiden hintoihin..! Oih!

Parhainta antia sisustukseen antoivat ihanat sisustukset, maisevat ja arkkitehtuuri, joten ottamieni valokuvien muodossa saamme uuden talon sisustukseen tauluja ja valokuvakollaaseja matkaltamme :) Pakko on myös mainita vuodetekstiilit mm. Macy´s:llä.. voi ne Donna Karanin ja Ralph Laurenin lakana ja tyynyliinat..!!

Nyt jos palaan takaisin tänne maanpinnalle voin kertoa että tulevaan kotiimme olen tehnyt jo muutaman kauan harkitun ostoksen (usempi ostos vielä odottaa tilaamista.. ) Pukuhuoneeseen hommasimme jo muutama kk sitten 2korkeaa kaappia, valkoista korkeakiiltoista (Ikean tarjouksesta). Kaapit sopivat sinne juuri passelisti niin että tilaan mahtuu vielä iso peili ja penkki sekä pyyhekoukut ainakin toiselle seinälle. Nyt ne odottavat sitten parempaa hetkeä. Norman copenhagenin Hang On naulakko kotiutui myös ja odottelee paketissaan pääsyä seinälle. Eteiseen on valittu myös leveämpi tuoli Hay:n tuotannosta ja se saapuu myöhemmin. Muuta "pientä kivaa" on hommattu myös mutta niistä myöhemmin kun se on ajankohtaista :)

Keittiö ja keittiösuunnitelmat ovat olleet taas ajankohtaisia puheenaiheita ja olemmekin tehneet yhden jos toisenkin keittiösuunnitelman. Emme ole tyytyväisiä nykyiseen Puustellin suunnitelmaan ja vielä vähemmän siihen palveluun, jota olemme saaneet (yhdeltä tietyltä) myyjältä. En tiedä mitä mieltä muut raksaajat ovat keittiöfirmoista ja saamastaan palvelusta mutta meillä se on ollut ala-arvoista ja kaupat tullaan varmaan perumaan..

Keittiön värimaailma tulee olemaan valkoinen ja moderni, linjakkailla tai integroiduilla vetimillä. Vaaleanharmaalla tasolla? Jonkinmoinen saareke on haaveissa, ja kuviakin on piirretty ja raksalla hahmoteltu :)

keittiön saarekkeen hahmottelua pahvilaatikoin



Kerroinkohan jo, että muutama viikko sitten, taloon saatiin lämmöt päälle! Samana päivänä kun lähdettiin reissuun, eli pe 16.3 saivat ansentajat maalämpöpumpun toimintaan ja tähän mennessä ei ongelmia vielä ole ollut ja lattialämmitys toimii! Tallin puolella on pidetty +15 ja sisällä 18 astetta. Hommat ovat jatkuneet pikkuhiljaa lomalta paluun jälkeen mutta eiköhän tästä päästä taas kunnolla hommiin pääsiäisen aikana. Putkimies tulee tälläviikolla asentamaan muutaman vesipisteen ja wc-pytyt laitetaan tilaukseen.

Lisää kuvia ja päivitystä tulee tälläviikolla kun pääsen tontille kuvaileen!


torstai 15. maaliskuuta 2012

Ilmastointiputkia ja viimeinen väliseinärunko pystyssä!

Nyt on putkia välikatossa yksi jos toinen poikineen! :) Kahtena viime viikonloppuna on T isänsä kanssa laittanut ilmastointiasioita raksalla eteenpäin, joten nyt on putket välikatossa eristettyinä! Viimeisiä silauksia vaatii vielä alaslaskuputket ja itse iv-koneen ja viilennyspatterin asennus, joten siltäosin homma vielä kesken. Mutta eteenpäin asiat ovat kuitenkin menneet :) Viime viikonloppuna 10-11.3 oltiin kaikki yhdessä tontilla, minä tein alakerrassa muita hommia kun miehet laittoivat välikatossa putkia. Uskaltauduin kuitenkin (ensimmäistä kertaa!) kiipeämään kunnolla ylös ja sisälle asti kuvaamaan mitä olivat saaneet aikaiseksi.

etupihan 1.makkari

takan hormi

olohuoneen korotetun katon osuus


Sunnnuntain aikana miehet saivat loputkin putket kaikkiin huoneisiin laitettua mutta tosiaan alaslaskut tekniseen tilaan vielä uupuvat. Ne saavat odotella tekijäänsä vielä parisen viikkoa.. Viikonlopun aikana saatin muutakin aikaiseksi, nimittäin viimeinen kunnon väliseinärunko eteiseen! Ja yllättävää kuin onkin, tila tuntuu taas isomalta mitä oli kuvitellut :)

mh 1. vapaana ilmastointitavarasta!

jäykistävä väliseinä: ankkurit porattiin lattiaan

seinärunko alhaalla kasattuna

meidän eteinen :)

Oltiin tyytyväisiä viikonlopun saldoon ja nyt on kaikki huoneet muodostettu, keittiöön tulee vielä pieni seinämä, johonkin kohtaan. Viikko 11 jatkui tiistaina maalämpöpumpun asennuksilla ja ystävien kahvituksella raksalla. T aloitti tontille toimitetun keskuspölynimurin putkiasennukset ja minä suunnittelin keittiötä :) Keskuspölynimuri muutti taloon niukalla äänten voitolla ja "väsytystaistelulla" itse en ollut niinkään sen kannalla mutta jos mies sen sinne haluaa, niin eikai siinä voi vastaan laittaa :) Valitsimme malliksi Puzerin Ainon, 8m:n letkulla jossa lisävarusteena ns. 1,5-5m:n teleskooppiletku johon olin kyllä enemmän kuin tyytyväinen.

alkuviikon aikaansaannoksia, sähkötaulun vieressä k.pölynimuri ja alla 100l:n lisäpönttö pumpulle

 Keittiösuunnitelmia olen tehnyt usempien tuntien ajan ja jotain myös syntynyt! Ideoita on paljon, ne täytyy nyt vaan yrittää myydä hyvin tuolle miehelle.. Niistä lisää seuraavassa sekä myös kuvia tämänviikon lopun asennuksista. Siellä saattaa olla asiat viikonloppuna sillä mallilla että lattiat lämpenee!

Nämä rakentajat ottavat nyt pienen 10päivän take offin ja suunnataan merten taakse.. Unelmista tehdään totta tämän vuoden aikana enemmänkin! :)


maanantai 5. maaliskuuta 2012

Kevään 1.viikko!

On se ihanaa kun kevät saapui, aurinko hellii entistä enemmän ja virtaa riittää kun valon määrä kasvaa! :)
Viikko 9 sujui sekalaisten hommien parissa raksalla. Maanantaina sähkärit olivat käyneet asentamassa sähkötaulun tekniseen tilaan ja tiistaina oli maalämpöpumpun toimitus. Keskiviikkona T&T touhusivat levytys hommissa ja saivat olohuoneen kaariosuuden valmiiksi. Hieman se vaikuttaa "kulmikkaalta" mutta toivottavasti tasoituksen myötä sen kulmat hioutuvat kauniiksi kaareksi.Saivat myös tehtyä pukuhuoneen rungon valmiiksi ja ylös nostettua!


Sähkökeskus asennettu seinälle ja maalämpöpumppu omalla paikallaan

100l:n lisäpönttö sijoitetaan sähkökeskuksen vas.puolelle
kaariosuus levytettynä myös ylhäältä!
Torstaina jatkettiin T:n kanssa yhdessä levytyshommia, vuorossa oli KHH:n ja makuuhuoneen väliseinä ja pientä villoitusta. Kun nyt on toinen puoli levytettynä täytyy saada kaikki pistorasioiden ja valokatkaisijoiden paikat mietittyä loppuun ja tehtyä valmiiksi.
pukuhuoneen runko kasassa, levyjä vailla!


T oli aiemmin levyttänyt KHH:n ja olohuoneen välisen seinän, kuvassa pesutornin putkivaraukset

sama kohta olohuoneesta kuvattuna, ja vähän jo villaa levittelin..
meidän makkari :)

seinään vaan muutamat reiät pistorasioita varten, villat ja sit saa levyttää umpeen!
 Näiden levytyshommien jälkeen vaihdettiin runkohommiin, mittailtiin ja sahattiin eteisen vessan rungot valmiiksi ja saatiin ne loppuillasta jo pystyyn. Samallahan siitä muodostui oviaukko keittiöön ja keittiökin saa oman muotonsa pikkuhiljaa :)


eteisen vessa nousee..

KHH:n villoitusta


oviaukkoa vailla oleva vessa


 Perjantai on yleensä ollut ns.vapaapäivä tontilta sillä T käy perjantaisin pelaamassa kiekkoa ja kotona se merkitsee siivouspäivää. Nyt pe minä menin tontille siksiaikaa hommiin kun T meni reeneihin ja saatiin taas jotain hommaa eteenpäin :)

sain vessan seiniin levyjä paikalleen

keittiö muodostuu :)

Viikonloppuna (vihdoinkin!!) aloitettiin ilmastointiputkien asennusta! Nyt päätettiin sitten niitä itse laittaa ja T:n isä lupasi tulla mukaan talkoisiin. Aamusta mentiin tontille, katsottiin yhdessä huoneisiin tulevien ilmastointi "luukkujen" paikat ja merkittiin ylös. Tutkittiin ilmastointisuunnitelmaa yhdessä ja miehet aloittivat homman. Itse suuntasin sitten illaksi töihin ja miehet jäivät hommiin, ke taidan päästä katsomaan ja kuvaamaan mitä ovat saaneet välikatossa aikaiseksi! :)


kuvassa näkyy kaiutinrasiat, jotka kyllä muuten ovat eri korkeuksilla!!

keskiviikko 29. helmikuuta 2012

Autotallin ja teknisen tilan esivalmisteluja!

Niin vaan se viikonloppu koitti ja kaikesta aiemmasta puheesta huolimatta päätettiin valmistella teknistä tilaa  ja autotallia vähän enemmän. Lauantai aamuna suunnattiin (taas vaihteeksi) tuttuun rautakauppaan jossa nykyään käydäänkin enemmän kuin ruokakaupassa :) Saaliiksi saatiin lattianmaalaukseen tarvikkeita, hiomakone ja kaikkea muuta pientä tarpeellista. Putkimiehemme oli käynyt loppuviikosta asentamassa teknisen tilan jakotukit kuntoon ja myös talon puolella kaikki muut vesipisteet, mukaan lukien suihkuseinään asennettavat sekoittajat!

teknisen tilan jakotukit


suihkuseinän sekoittajat vihdoin paikallaan!
ja siellä on maalämpökaivo porattuna :)
Hommat aloitettiin pienellä siivouksella, eli jälleen kerran ilmastointitavaroiden paikkaa siirrettiin.. Tälläkertaa eristeet roudattiin tallista talon puolelle, pikkumakkariin jossa ne eivät ole tiellä ja saavat olla siinä, kunnes ne asennetaan paikoilleen. Ajatuksena oli että tällä viikolla toimitettava maalämpöpumppu, joka painaa useamman sata kiloa, saadaan kaikista helpoiten tuotua tallin etuovesta sisään ja laitettua heti oikealle paikalle. Lauantaipäivään kuului myös muutaman ystävän ja pienen suloisen 1kk ikäisen tyttövauvan vierailu tontilla, siitä sai taas energiaa ja paljon iloa! :)


siivottu talli, etuovesta mahtuu nyt kulkemaan!
Ostettiin tosiaan maalia teknisentilan lattiaa varten, hölmöä olisi ollut jättää pumpun alle jäävä osa maalamatta ja myöhemmin maalata lattia vain sen ympäriltä. T otti hoitaakseen lattiahomman, ensin hiottiin liimapinta pois betonista ja sitten pölyt pois ja maali pintaan. Nyt maalattiin vain osa lattiasta, ne kohdat jonne tulee pumppu ja lisäpönttö, muu lattia sitten myöhemmin kun kaikki gyproclevyt saadaan pois tieltä.

ylipitkät varausputket siistitty, osa lattiaa maalattu,  pumppu tulee oik.kulmaukseen n.60x62cm

levytystä jatkettiin..

varaston ja tallin koko toinenpuoli valmiiksi levytettynä!

saniteettisilikonia lattianrakoon ja kulmasaumaan

Tässä oli lauantaipäivän hommia, sunnuntain hommat olivat enimmäkseen suunnittelua ja kahvittelua, sillä vieraiksi saatiin veljeni sekä eräs ystäväpariskunta. Tällä viikolla on työt jo edennyt taas pikkuisen, niistä lisää seuraavassa postauksessa! :)

Kevättä ilmassa kun aurinko helli meitä koko sunnuntaipäivän!