tiistai 1. tammikuuta 2013

Paluu aikaan ennen muuttolupaa, lokakuu 2012!

Näin uuden vuoden 2013 ensimmäisenä päivänä on aika kiva vielä palata aikaan joka oli hektistä ja työntäyteistä! Seuraavaksi on luvassa pientä muistelua ja kuvakokoelmaa kolmelta viimeiseltä viikolta ennen muuttoluvan saantia.

3VIIKKOA AIKAA JA TALOLLA NÄYTTI TÄLTÄ:

2.10.12 SUIHKUN KATTO TYÖN ALLA

2.10.12   SUIHKUHUONE LAATOITTAMATTA JA SAUMAAMATTA



Työtä riitti lokakuun alussa vielä paljon, aloitettiin alaslaskukaton tekemistä suihkuhuoneeseen, suunniteltiin laatoitusta (myös pukuhuoneen ja löylyhuoneen lattia oli vailla laattaa) ja suihkulautasten paikkoja mittailtiin.. Stressin kasvattamisesta puhumattakaan :) Lattiakin oli vielä vesieristettä vailla..

Samaan aikaan toisaalla --> Eteinen oli laatoittamatta ja saumaamatta, yhdestä makuuhuoneesta puuttui laminaatti, listoja ei ollut missään, vessoissa ei ollut silikoneja,  keittiön välitilassa ei ollut muuta kuin vesieriste..

3.10.12 Eteisen vuoro saada laattapinnoite

polvet ja kädet olivat kyllä kovilla tuossa hommassa

homma eteni hitaasti ja "varmasti" :)
6.10.12 
 Hommia tehtiin vaihtelevasti miten päästiin tontille, yleensä yömyöhään.. Kuvia en ehtinyt ottamaan normaalia määrää, sillä hommaa riitti muutenkin.

7.10.12 alumiinilistaa sai metsästää usemmasta liikkestä.

kun homma alkoi, se sujui aika reippaasti, kunnes meni liian nopeassa tahdissa vinoon.. :)
7.10.12 suihkuhyllyjä pohdittiin ja pähkäiltiin..
Aika kului ja paniikki kasvoi, T oli  4päivää työreissussa ja minä tein tontilla sitä mitä pystyin. Ledivalot olohuoneeseen, keittiöön ja talon seinälle oli vielä toimituksessa, etuterassia ei ollut ja rakennuslavat eivät kelvanneet muuttotarkastukseen.. 19.10 saimme apureita tontille, eteisen makuuhuone sai lattiapinnan, autotalli siivottiin ja järjesteltiin uudestaan, turhat tavarat vietiin talosta pois. T asensi valoja, apurit laminaattia ja minä päällystin eteisen lattiaa.

19.10.12 

Tmi M & T touhussa



20.10.12 Valot saapuivat ja T pääsi asentamaan niitä



 Vastaava mestari kävi tontilla piipahtamassa 20.10.12 ja kertoi että muuttotarkastus on 25.10.12, oikeastaan ainoa mahdollinen päivä, sillä muuttoa oli suunniteltu viikonlopulle 27-28.10.12!
20.10.12  laatoitettuna ja 2.vesieristyskerros kuivumassa!!
4päivää aikaa jäljellä, suihkut asentamatta, suihkun, löylyhuoneen, pukuhuoneen lattiat laatoittamatta ja saumaamatta, eteinen kesken, terassia ei ole..! Voitte vaan kuvitella mitä päässä pyöri! Samaan aikaan olisi toki pitänyt kotona pakata ja käydä töissä..

21.10.12 T aloitti terassin runkojen teon edellisenä iltana hukkapuusta jota oli kertynyt rakennusaikana.

terassilauta haettiin vielä heti kun kaupat aukesivat jotta hommia päästiin jatkamaan

T:n isä oli apuna laudoituksessa, T aloitti samaan aikaan löylyhuoneen lattiaa

ja minä sain viimeisteltyä eteisen latian

kaapistokin pääse paikoilleen

Suihkuhuoneessa edettiin  niin nopeasti kuin mahdollista, se oli ainoa todella tärkeä asia saada kuntoon ennen muuttotarkastusta, toimiva suihku oli yhtenä luvan myöntämisperusteena! Sähkäri oli tulossa vielä lähipäivänä tekemään viimeisiä tarkastuksia ja testauksia, jotta nekin asiat saataisiin kuntoon.


22.10.12 lattia eteni

hyllyt laatoitin ylijäämä mosaiikilla jossain kohtaa aiemmin



23.10.10 saumaus oli aloitettava vaikka lattiakin oli vielä kesken.
Kaksi viimeistä päivää ennen tarkastusta on mennyt kuin sumussa, kuvia en ole ottanut, muistikuvia kyllä on ja ikuisia nekin :) Yötämyöden oltiin viimeistelemässä lattian laatoitusta suihkuhuoneessa ja pukuhuoneessa, putkarit tulivat asentamaan suihkulautasia ja paneeleita 24.10.12 illalla ja muistan että silloin vielä oli pukuhuoneen laatoitus kesken ja suihkuhuoneen alimmaiset seinälaatat laittamatta :) nyt se hymyilyttä mutta silloin ei paljon naurattanut. Kaiken lisäksi, putkari oli vahingossa tilannut aikanaan väärän pintaosan joten suihkun sai päälle vain ruuvimeisseliä kääntämällä!

25.10.12 Tänä aamuna, jona muuttotarkastus pidettiin, alkoi pukuhuoneen lattian saumaus ja samaan aikaan soittelin putkiliikkeisiin ja etsin, normaalisti tilaustuotteena olevaa suihkun pintaosaa, ja onneksemme se löytyi.   Aamupäivällä saimme siivousapua raksalle, ja ylimääräinen jäte ja lattiansuojat saatiin roudattua pois ennen tarkastusta. Suihkun pintaosat saatiin raksalle mutta odottivat vielä pöydällä asennusta kun tarkastajat saapuivat. Lopputuloksena, vaikkakin suihkuseinästä jossa piti olla hana, törröttikin nyt ruuvimeisseli ja takan eduslasi oli vielä paketissa, ja muutama sähköjohto tulppineen roikkui keittiössä, saimme kuin saimmekin muuttoluvan! Kyllä siinä kyyneleet pääsivät silmistä kun tajusi että lupa on saatu ja saamme muuttaa, ei kiirettä, ei stressiä, ei enää varsinaista aikataulua ja deadlineä odottamassa! :) IHANA TUNNE!!

Ulkovalot asennettuina

terassi toimintakunnossa


suihku viimeisiä saumauksia vaille käyttökunnossa

25.10.12 muuttolupa saatu, uusia huonekaluja purettu paketista samana iltana

hetken rauha ja ihmettelyä uudessa kodissa


fiilistelyä ennen muuttoa, melko tyhjässä kodissa :)
Aikamoinen matka on tullut käytyä läpi vuoden 2011 ja 2012 aikana, mutta onnekseni parhaassa mahdollisessa seurassa <3 tuhannet kiitokset kaikille mukanaolleille ja lukijoille siellä ruudun toisella puolella!! :)  Matka ei tosin pääty tähän vaan se jatkuu myös täällä..! :)

Toivotan kaikille erittäin hyvää ja mieleenpainuvaa uutta vuotta 2013!! <3

3 kommenttia:

Mika kirjoitti...

Vautsi! Ja onnittelut! Lukiessakin vauhti kiihtyi niin, että meinasi tulla hiki...

Anonyymi kirjoitti...

Hei,

Muutetaan ensi viikolla valokaareen myös, saitkO kaariseinälle verhotangot?

Larap

Anonyymi kirjoitti...

Hei! Minua kovasti kiinnostaisi, että kun Kastelli pystytti teille taloa, niin kuinka monta miestä oli keskimäärin aina hommissa kerrallaan?

Eee

Gadgetissa oli virhe