perjantai 27. huhtikuuta 2012

Kevättä ilmassa vihdoinkin!

Päivät ja viikot kuluvat eteenpäin hurjaa vauhtia ja pienet deadlinet uhkaa tulla eteen..! Sain sovittua meille tasoittajan hommiin (talon puolelle) toukokuun lopulle. Sitä ennen olisi muutama pikku homma saatava päätökseen.. :) Kuten pari seinän levytystä ja niin se kattokin täytyis saada levytettyä.. Viimeviikolla en itse päässyt tontille kuin kertaalleen ja T:lläkin oli muita menoja joten työpanos ei ollut ihan 100%. Kuitenkin T sai viikon aikana keittiön seinät kohdilleen ja tuettua niiltä osin mihin kaapistoja tulee.

keittiön nurkkaus, harkkoseinän ja gyprocseinän yhdistyminen.


keittön oviaukko ja pieni seinämä vas.puolella

Myös olohuoneen puolella jatkettiin hommia viimeviikolla..
piuhaviidakko 18.4.12

T levytti vkl:n aikana 22.4.12
 Tämänviikon työhommia, ja sainkin olla muutaman päivän hommissa ihan itsekseni kun T lähti koulutusreissulle :)
25.4.12 KHH:n seinän tukipuita kalusteita varten

 aloitin villoituksen ja levytyksen 25.4.12 

sain levytettyä yläosat ja ison sivuseinän ihan ite!

melkein olohuoneen seinät valmiit!
Ihan ongelmitta homma ei aina käy,, varsinkin kun yksin touhuaa ja voimia ei ihan niin paljon ole kuin tuolla miehellä.. Joskus sattuu ja tapahtuu kuten kuvasta näkyy..

ei ihan pysyny täysmittainen gyproclevy seinää vasten vaan kaatui niskaan..

T lupas hommata mulle raksakypärän tämän johdosta :) valkoinen kiitos! 

Ilmastointikone saapui myös torstaina joten sitäkin saa sitten jossainvälissä alkaa asentamaan ja tuomaan putkia välikatolta alas. Toukokuu tietää siis tiukkaa tahtia raksalla eikä kesäkuu (lomakuukausi molemmilla) ole sen löysempi vaan toivottavasti vielä tiukempi ja saadaan paljon hommia eteenpäin! :) Kun tasoittaja aloittaa hommat toukokuun lopulla minä suuntaan katseeni maali-,tapetti-,kaakeli- ja laminaatti/parkettikaupoille! Onhan niitä tullut rautakauppojen valikoimista jo selattua sekä pukkilan ja laattatukun liikkeissä käytyä mutta taitaa se valinnan vaikeus iskeä... Seinävessat on muuten saapunut lvi-liikkeeseen joten nekin sais sieltä noutaa. Kuten huomaatte, 100hommaa on kesken ja päättämättä ja tekemättä mutta kyllä se tästä! :)

Nauttikaa lämpimän kevätauringon säteistä!! :)



keskiviikko 18. huhtikuuta 2012

Tilannekatsaus!

Tilannekatsausta raksalle olisi luvassa! Lumet ovat kadonneet joten kaikki roskat ja likainen maa paljastui.. Vimeviikolla siivoilinkin hieman talon ympäristöä ja nakkailin roskia ja laudanpätkiä sivuun. Myös sisätiloissa on tehty pientä siivoa (jälleen kerran..) ja se gyprocpölyn määrä on ihan tajuton! Hyvä kun ikkunoista vielä hieman näkee läpi kun ovat niin pölyssä.

4.4.12

4.4.12
12.4.12 oli vielä hieman lunta pihassa
Jotain pientä hommaakin ollaan saatu aikaiseksi, lisää levytystä tehty, muurausta, olohuoneen korotetun katon osuuksilta hieman vahvistuksia sekä ehkä isoin asia on keittiön ja KHH suunnitelmat olisivat nyt valmiit ja viikon päästä on tarkistusmittaus! Mittauksen jälkeen (jos kaikki menee niinkuin suunniteltu) tuotteet lähtevät tilaukseen, joten toimitus tulee sitten kesäkuussa kaiketi juhannusviikolla! Sopivasti juuri lomamme aikaan joten ei ihan heti lopu hommat kesken.. :) Hieman ovat suunnitelmat muuttuneet matkan varrella mutta valkoisessa keitiössä pysyttiin, laminaattitaso vaihtui kivitasoon ja saareke on myös tulossa! :) Ihanaa, nyt on yksi iso asia päätetty ja päästy eteenpäin. Edellisessä postauksessa kerroinkin pienistä ongelmista erään keittiöfirman kanssa ja ne asiat ovat vielä selvittelyn alla heidän puoleltaan.. Lopputuloksesta riippuen kerron sitten miten tyytyväisiä/tyytymättömiä asiakaspalveluun kaikenkaikkiaan olemme.

17.4.12 

suihkuhuone, löylyhuone takana odottaa  ovenpäällispalkkia toimitettavaksi ja muurattavaksi.
Suihkuhuoneen muuraukset ovat pikkuhiljaa edenneet, tänään on tontille toimitettu iso harkkopalkki joka tulee löylyhuoneen oven päälle joten nyt sitten pääsee senkin muuraamaan loppuun.

Paljon olisi vielä hommaa mitä tehdä ja päättää! Valaistus tuottaa nyt päänvaivaa, valitako epäsuoraa valaistusta vai pysytäänkö alkuperäisessä suunnitelmassa ja upotetaan ledivaloja kattoihin?! Nekin pitäisi valita ja päättää jotta saadaan sitten aloittaa katon levyttämistä.. Kertokaa muut raksaajat omia kokemuksia mihin olette päätyneet?


keskiviikko 4. huhtikuuta 2012

4.4.12 Pieni kurkistus sisustukseen

Pienen lomailun jälkeen (joka muuten teki todella hyvää meille!) on ihana palata talonrakennuksen ja sisustussuunnitelmien pariin! Kevät on tuloillaan ja siitä saatiinkin jo esimakua lomalla sillä lomakohteen lämpö pysyi 16-22 asteessa :) Mutta vaikka kevät ottikin täällä suomessa vähän takapakkia, ei anneta sen masentaa, itsellä on ainakin nyt huippufiilis!

Matkalla oltiin tosiaan New Yorkissa ja olihan se aivan loistava paikka! Ihania putiikkeja ja maisemia..!
Mitään varsinaista sisustustavaraa ei matkalta löytynyt, tai no olisi löytynytkin mutta matkalaukun koko ja painorajoitukset laittoivat kaiken muun tuliaisten kanssa vastaan.. Sohon ja China townin reissulla pääsin käymään muutamissa sisustusliikkeissä, hinnat huitelivat muuten ihan taivaita, mutta jo se tavaroiden ja asetelmien ihastelu oli parasta! China towniin kävellessä kuljimme erään valaisin liikkeiden täyttämien katujen läpi ja kurkistettiin myös muutamaan keittiötarvikeliikkeeseen.



Uskomatomia kauppoja joihin mentiin pienestä oviaukosta ja liike saattoi jatkua pitkälle taakse useita käytäviä pitkin! Ja mitä valaisimiin tulee, melkein kiljaisin ääneen (tai niin taisin tehdäkin..) kun ihastelin yhdenkin valaisinliikkeen ikkunaa ja yhtäkkiä silmieni edessä oli Luceplan Hope-valaisin!!

luceplan hope

Pahoittelen kuvan laatua, sillä nappasin ne nopeasti kun en tiennyt saiko liikkeessä kuvata vai ei, mutta ei siellä sitten saanut.. Ja sitäpaitsi valaisimen ympärille oli kiedottu ledinauhaa jonka väri vaihtui.. Mutta oli se hieno ja hntakin olisi ollut halpa verrattuna nettiliikkeiden hintoihin..! Oih!

Parhainta antia sisustukseen antoivat ihanat sisustukset, maisevat ja arkkitehtuuri, joten ottamieni valokuvien muodossa saamme uuden talon sisustukseen tauluja ja valokuvakollaaseja matkaltamme :) Pakko on myös mainita vuodetekstiilit mm. Macy´s:llä.. voi ne Donna Karanin ja Ralph Laurenin lakana ja tyynyliinat..!!

Nyt jos palaan takaisin tänne maanpinnalle voin kertoa että tulevaan kotiimme olen tehnyt jo muutaman kauan harkitun ostoksen (usempi ostos vielä odottaa tilaamista.. ) Pukuhuoneeseen hommasimme jo muutama kk sitten 2korkeaa kaappia, valkoista korkeakiiltoista (Ikean tarjouksesta). Kaapit sopivat sinne juuri passelisti niin että tilaan mahtuu vielä iso peili ja penkki sekä pyyhekoukut ainakin toiselle seinälle. Nyt ne odottavat sitten parempaa hetkeä. Norman copenhagenin Hang On naulakko kotiutui myös ja odottelee paketissaan pääsyä seinälle. Eteiseen on valittu myös leveämpi tuoli Hay:n tuotannosta ja se saapuu myöhemmin. Muuta "pientä kivaa" on hommattu myös mutta niistä myöhemmin kun se on ajankohtaista :)

Keittiö ja keittiösuunnitelmat ovat olleet taas ajankohtaisia puheenaiheita ja olemmekin tehneet yhden jos toisenkin keittiösuunnitelman. Emme ole tyytyväisiä nykyiseen Puustellin suunnitelmaan ja vielä vähemmän siihen palveluun, jota olemme saaneet (yhdeltä tietyltä) myyjältä. En tiedä mitä mieltä muut raksaajat ovat keittiöfirmoista ja saamastaan palvelusta mutta meillä se on ollut ala-arvoista ja kaupat tullaan varmaan perumaan..

Keittiön värimaailma tulee olemaan valkoinen ja moderni, linjakkailla tai integroiduilla vetimillä. Vaaleanharmaalla tasolla? Jonkinmoinen saareke on haaveissa, ja kuviakin on piirretty ja raksalla hahmoteltu :)

keittiön saarekkeen hahmottelua pahvilaatikoin



Kerroinkohan jo, että muutama viikko sitten, taloon saatiin lämmöt päälle! Samana päivänä kun lähdettiin reissuun, eli pe 16.3 saivat ansentajat maalämpöpumpun toimintaan ja tähän mennessä ei ongelmia vielä ole ollut ja lattialämmitys toimii! Tallin puolella on pidetty +15 ja sisällä 18 astetta. Hommat ovat jatkuneet pikkuhiljaa lomalta paluun jälkeen mutta eiköhän tästä päästä taas kunnolla hommiin pääsiäisen aikana. Putkimies tulee tälläviikolla asentamaan muutaman vesipisteen ja wc-pytyt laitetaan tilaukseen.

Lisää kuvia ja päivitystä tulee tälläviikolla kun pääsen tontille kuvaileen!


Gadgetissa oli virhe