tiistai 31. tammikuuta 2012

vk 4. Lisää levytystä, MH1 valmis!

Viikko alkoi T:n työreissulla joten alkuviikon hommia raksalla teki meidän sähkärit, niin ja minä maanantaina levyttelin. Keskiviikkona kun saavuttiin hommiin oli edessä piuhojen sekasotkua, sillain hyvällä tavalla :) Kattoon oli ilmestynyt jakorasioita ja piuhaa meni pitkin kattoa pirun paljon, vaikka kaikkia väliseiniäkään ei vielä ole pystyssä. Muutamaa rasianpaikkaa ihmeteltiin, ja alunperinhän meidän piti rasiat kiinnittää mutta nopeasti olivat jo nekin ehtineet asentaa paikoilleen. MH2 eli päämakkarin yhdet rasiat täytyy ainakin siirtää sillä niistä ei oltu huomattu mainita, ja kun ajateltiin että itse laitetaan. Mutta pikkuhomma sinänsä. Myös ovikellonpiuha oli paikallaan, sekä takapihan ulkovalojen, rasioiden ja kaiutinpiuhojen paikat olivat kaikki ok.

Torstaipäivä valkeni minun vapaa aamuna mutta se loppui lyhyeen kun T soitti että taloomme on murtauduttu. Molemmat oltiin järkyttyneitä kun asiasta kuultiin. Naapurimme olivat huomanneet että heille oli murtauduttu ja sen jälkeen huomanneet että meiltä on lukot ovista kadonneet.. Inhottava ja epätietoinen tunne valtasi mielen, miltä siellä näyttää, mitä tavaraa sieltä on viety?! Samassa puhelussa kuulin että myös muihin rakenteilla oleviin taloihin siinä samalla tiellä ja meidän alapuolella on käynyt samalla tavalla.. :(  Röyhkeyden huippu!!

lukot katkaistu

tavarat levitelty ja etsitty kelpaavaa tavaraa
Pääsin piakkoin itse tontille ja T saapui sinne myös hetkeä myöhemmin, totesimme että etuovesta ja varaston takaovesta oli lukot katkaistu ja menty sisälle. Mitään paikkoja ei oltu hajoitettu mutta työkaluja, poria, autotallin sähköavaimet ja koodilukot jne.sieltä kyllä oli kadonnut. Kiukku ja ärsytys nousi siinä kohtaa taas! Tarkastelimme paikkoja ja kiersimme hieman naapureilta kyselemässä mitä tuhoja he olivat saaneet osakseen, ilmeisesti 7 talossa käyty yön aikana mutta vain osalta viety tavaraa, eivätkä olleet kunnon ovetkaan varkaita estelleet vaan ovet oli hajoitettu sorkkkaraudalla. Asiasta sitten tehtiin rikosilmoitus ja poliisit kävivät tarkistamassa vielä paikat talossamme. Vahingot jäivät rahallisiksi mutta kova harmi ja paperityö tästä kuitenkin tuli. 

Varsinaisia töitä jatkettiin viikonloppuna ja edessä oli seinien levytystä. Samalla T huomasi että vesiposti joka viimeviikolla haettiin LVI-liikkestä ja piti asentaa paikalleen, oli sekin viety mennessään.. 

ma 23.1.12 J jatkoi talkoiden jälkeen etuseinää

Likat huom:  kerrasta meni kohdalleen :)


La 28.1.12 T jatkoi etuseinää, piuhaa roikkuu katosta
29.1.12  T oli ahkeroinut, MH1 levytys menossa
pukuhuone ja suihkuhuone, läpivienti menee pukuhuoneen seinästä varaston puolelle jonne sähkökeskus tulee.
Sunnuntaina puuhasteltiin MH1:en parissa, pikkumakkari oh:n vieressä joka on takapihan puolelle. Ja koska toisesta porakoneesta oli viety akku, oli vain yksi käyttökunnossa. T leikkasi gyprocia ja minä ruuvasin kiinni. Saatiin koko makuuhuone levytettyä loppuun, tosin T oli jo tehnyt suurimman osan siitä lauantain aikana. Ainoastaan olohoneen seinän villoitus ja rasioiden koloaminen puuttuu. 

29.1.2012

Näkymää takapihan puolelle

vanerilevyt tukena

toisella puolella seinää MH2:en vaatehuone

lisättiin villat ja tukipuut jotta vaatehuoneen hyllyt/tangot saadaan tukevasti kiinnitettyä
ja valmiina levytettynä, oviaukon vieressä "upotustila" liukuovikaapistoa varten

Olohuoneesta katsottuna vas.MH2:en oviaukko (johon satiinilasiset pariovet) ja oik.MH1:en oviaukko

Tänään jatketaan hommia levytysten, kattovalaisimien paikkojen merkkaamisen ja kenties väliseinärunkojen pystytyksen parissa. Ulkona on -14astetta pakkasta ja lisää kylmää on tälleviikolle luvassa joten takka roihuamaan ja hommiin! :) 

Ps. Tulevana viikonloppuna on Turussa rakentamisen ja sisustamisen messut jonne ollaan menossa, tarjous ja päätös kahden vaiheilla olevaan maalämpöpumpun valintaan ja keskuspölynimuriin on tultava viimeistään sieltä! Mukavaa pakkasviikkoa kaikille! :)

tiistai 24. tammikuuta 2012

20-22.1.12 Sähköhommia, levytystä ja väliseiniä!

Uutisia uutisia, meillä on hommissa sähkömies!! Löydettiin paikallinen mukava sähkäri meille hommiin, ke hän kävi vilkaisemassa työmaan ja palaveerattiin ja perjantaina hän aloitti jo hommat, tänään on jo 3päivää hommissa! :) Stressitaso hieman laski kun saatiin ammattilainen hommiin ja päästään taas eteenpäin.

Sitten lisää uutisia, meillä oli viikonloppuna superhyvät talkoot raksalla 2muun pariskunnan kera ja saatiin hyvin hommia eteenpäin! On se hienoa kun on ystäviä joihin luottaa ja joilta saa apua kun sitä tarvitsee, erittäin suuret kiitokset kaikille mukanaolleille tärkeille ystäville!! :) Toivottavasti kaikilla oli hauskaa eikä ollut liian kova työleiri!

Seuraavassa kuvapäivityksiä vkl:n aikaisista hommista. Työt aloitettiin pienellä tavaroiden järjestämisellä sisällä jotta pihassa olevat 3 paketillista gyproc-levyjä saatiin sisälle kannettua.

paketti nro 2.alkamassa

kaikki levyt kasattiin 2 pinoon olohuoneen lattialle.
Suunniteltiin jo aiemmin alustavaa työnjakoa raksalle jotta saadaan homma sujumaan, naiset aloittaisivat levyttämisen ja miehet pistorasioiden kiinnittämisen ja väliseinärunkojen suunnittelemisen. Kun hommat oli suurinpiirtein jo päässyt alkuun ja T oli käynyt rautakaupasta hakemassa lisää ruuveja oli ilmassa pientä sähköistä savunkatkua.. Kääntöpöytäsahasirkkeli-hässäkkä joka lähti ennen joulua korjaukseen jota ei ikinä korjattu vaan viime ke haettiin samanlainen uusi tilalle, päätti nyt sitten talkoiden kunniaksi kärähtää. Siis jo toistamiseen samanlainen laite. Ystävällisesti kauppias jonka kanssa T asioi, ilmoitti puhelimessa että saamme noutaa hänen oma koneensa lainaan siksiaikaa kun mietitään mitä tämän uuden kärähtäneen koneen kanssa tehdään. Pieniä mutkia ja viivytyksiä oli siis viikonloppunakin matkassa mutta hommat jatkui uuden koneen voimin.


1.levy aloitettiin vessan nurkasta, koolauksien välissä näkyy vanerinpalat vahvikkeena

"Haittaakse?  -Öö, ei se varmaan haittaa" yleisin kymymys-vastaus koko vkl:n aikana :)

:)
pistorasia kohtien koloaminen gyprociin ei meinannut ihan alkuun sujua..

vkl:n 1.väliseinärunko nousi päämakkariin, vas.pikkuvessa ja oik.vaatehuone

 Pikkuhiljaa päästiin levytyksissä eteenpäin vaikkakin muutama levy piti mitata ja leikata uudestaan sekä kiinnittää ja laittaa uudestaan sama levy seinään.. Mutta hauskaa oli! :) Yleisin kysymys kun joku oli epävarma jostain tai homma meni vähän toisin kuin piti oli että "Haittaakse?" ja vastaus tais melkein aina olla että ei, ei se varmaan haittaa :) Välillä käytiin ruokkimassa talkoolaisia lähipitzerian antimilla ja sitten taas jatkettiin hommia uudella innolla.


alajuoksu kiinnitettiin liimalla lattiaan
runko kasattiin maassa ja nostettiin porukalla ylös

2. iso väliseinärunko nousi oik.jäävän olohuoneen ja vas.olevan makuuhuoneen ja khh:n väliin.



kuvassa tiivistyy hienosti yhteistyö ja talkoolaisten into viikonlopulta :)
Aamupäivällä hommat aloitettiin 11 maissa ja niitä jatkettiin aina melkein klo 21asti. Loppuilta levättiin ja syötiin, nukuttiinkin vähän ja aloitettiin sunnuntaina hommat taas puoliltapäivin ennen talkoolaisten kotimatkaa. Levytyshommat jatkui sunnuntaina hyvinkin tutuksi tulleen, pöllyävän "gyrponiitin" parissa :)


ikkunoiden yläpuolelle gyprocin taakse laitettiin vanerilevyä verhotankoja varten.

22.1.12 etu- ja khh:n ovien pielet jo levytetty

makuuhuoneen ja khh:n välinen jäykistävä seinä pultattiin lattiaan kiinni, lattialämmitysputkia varoen..

takana näkyy jo muodostunut päämakkari!

makuuhuoneen oviaukoksi jätettiin 152cm tilaa (maitolasiset 2x70cm pariovet)

talon etuseinä melkein levytetty

kuva ruokailutilan ovensuulta otettuna
gyproceista enää roskat muistuttamassa pihaa.

 Kaikki hyvä ja kiva loppuu aikanaan, ainakin hetkeksi, niinkuin tämäkin mukava viikonloppu ja talkoot. Tästä on hyvä jatkaa hyvillä mielin taas eteenpäin.

Vielä kerran superkiitos huippuhyvälle Tampereen tiimille vahvistuksesta talkoisiin, ootte parhaita!! :)

maanantai 16. tammikuuta 2012

Haaveissa oma pieni DaySpa!

Mikä onkaan ihanampaan kuin kunnon kylpyläkäynti! Ihana tunnelma, lämmin virtaava vesi, kuuma sauna, pehmeät mutta samalla kirkkaat ja puhtaat värit ja valaistus. Näitä kaikkia olisi saatava jossain märin omaankin "kylpylään" eli toisinsanoen 4,3m2 suihkuhuoneeseen, 3,9m2 löylyhuoneeseen ja pieneen suloiseen 3,6m2 pukuhuoneeseen josta pääsee ulos vilvoitteleen. 

Pohdintoja ja suunnitelmia tilasta:
  • UMPIO ei ikkunoita suihku eikä löylyhuoneessa, pukuhuoneesta käynti takapihalle.
  • Mallina suorakaide: isot 90cm leveät ovet (määräyksien mukaiset..) vievät tilaa suihkuhuoneesta.
  • 2 sadesuihkua, uppoasennuksena kattoon. (Oras cubista/grohe raindance)
  • Kiinteät valaistut hyllyt muuraus/laatoitusvaiheessa suihkuhuoneeseen.
  • Penkki/istuin suihkuhuoneeseen
  • Vaalea katto, valaistu/hohtava
  • L-mallin lauteet/vastakkaiset lauteet löylyhyoneeseen
  • Kirkas/etsattu/savu lasiovi+ikkuna löylyhuoneeseen
  • Mahdollisuus hämärään ja tunnelmaan
  • Sähkösuunnitelmaan tehty jo varaukset kaiuttimille, lisätään myös löylyhuoneeseen
  • Kylpylätunnelmaa <3
  •  
Tässä ideaa suihkuista, ei näkyviä suihkuputkia seinään, yläsuihku kattoasennuksena.
    Gadgetissa oli virhe