perjantai 17. elokuuta 2012

Kodin turvallisuus mielessä.

Vastaavamestarimme kävi toissapäivänä piipahtamassa tontilla ja eilen saimme valmiusastetodistuksen jossa lukemana oli jo 82,2% EI SIIS PAHA OLLENKAAN! :) Pikkuhiljaa, oikeastaan jo aika kovinkin, oltais valmiita muuttamaan uuteen kotiin ja hetkeksi karistamaan nämä raksahommat mielestä.. Mutta taitaa tässä hommassa vielä tovi mennä ennenkuin päästään uudelle soffalle takkatulen lämpöön :)

Pientä puuhastelua ollaan raksalla tehty ja nyt toinenkin vessa on saanut mosaiikkia seinään. Edelleen osa mosaiikki -levyistä puuttuu, toimituksen piti tämänviikon lopulla tulla mutta ei ainakaan vielä ole kuulunut.

eteisen vessa 16.8.12 

erotatko missä laattalevy vaihtuu toiseen? :)

"supervalkoinen" 
Eilisen päivän aikana sain nuo mosaiikkilaatat seinään ja koteloon sekä maalasin keittiön seinät valmiiksi. Valitsimme nyt vielä "turvallisen" paperin valkoisen sävyn jota on muuallakin asunnossa. Voi kyllä olla, että sävy siitä tummuu tai saa pienen hohdon päällensä. Tein myös pientä maalausharjoittelua ja sävykokeilua joista myöhemmin lisää.

KHH:n välitila on saumattu, ei tosin niin tarkaa jälkeä tullut kuin isompaan seinään..

silikonit vielä uupuvat

olen niin tyytyväinen tuohon tasoon, sopii siihen loistavasti!
Keskiviikkona olimme jo altaan paikkaa mallailemassa ja laittamassa mutta se keskeytyi kun palaveri Verisure-firman edustajan kanssa alkoi. Aiemminhan kerroin että meillä kävi tammikuun alussa varkaita raksalla, niinkuin monessa muussakin naapuritalossa. Nyt olemme kevään aikana seuranneet lehdistä ja puskaradion kautta kuulleet kuinka paljon asuntomurtoja tehdään, etenkin varsinais-suomen alueella. Verisure tarjoaa palveluja joilla pyritään ennaltaehkäisemään murtoja ja turvaamaan kodin turvallisuutta.   Onko jollain vastaavia kokemuksia murroista/ asennetuista hälytysjärjestelmistä?

Meillekin asennetaan sitten lähiaikoina  kodin hälytysjärjestelmä ja pienen käyttöopastuksen jälkeen voi sanoa, että ei se vaikea tuntunut olevan! Voidaan sitten nukkua jatkossa hieman turvallisemmin mielin :)


2 kommenttia:

saara kirjoitti...

Tuo hälytysjärjestelmä on hyvä. Me olemme myös miettineet ovipuhelinta, koska meille tulee vielä erillinen portti tontille. Hälytysjärjestelmät saimme myös hoidettua paikalleen viikko sitten, ja testauksen jälkeen olemme olleet tyytyväisiä.

hanna kirjoitti...

Hienot pinnat teillä! Meillä ei kokemusta ole hälytysjärjestelmästä, eli en osaa sen suhteen auttaa. Sisarellani sellainen on kuitenkin talossaan. Merkistä ei ole tietoa. On kuitenkin ollut ilmeisesti tyytyväinen, mutta ilmeisesti myös näille täytyy huoltotyöt tehdä aina välillä. Onhan se tärkeää, että kodissa on turvallinen olo.