keskiviikko 23. toukokuuta 2012

Kattojen levytystä, ledien metsästystä ja pihasiivousta!

Pari viimeviikkoa on mennyt kiireisesti ensinnäkin A) sopivien ledivalojen metsästyksessä B) kattovalojen sijoittelun suunnittelussa ja merkitsemisessä C) kattojen levytyksessä. Hommaa on siis riittänyt ja välillä hermoja kiristänyt :) Kaiken lisäksi allergiakausi on ollut pahimmillaan ja oireetkin pahimpia moneen vuoteen.. :(

Mutta nyt siis uutta tilannekatsausta ja nenä pystyssä eteenpäin sillä LOMA häämöttää ihan pian edessä! :)

Valaistukseen palatakseni täytyy sanoa, että pientä väsytystaistelua oli ilmassa joten epäsuoraa valaistusta ei tule sillätavalla kuin suunnittelin. Myöskin vessojen valokatoista luovuttiin "hankalan ja hidastavan toteutuksen" vuoksi. TOSIN olen metästänyt täyden spektrin ledejä joissa olisi hyvä värintoisto ja riittävästi Kelvinejä eli se n.5000K . Tehtävä on ollut yllättävänkin haastava. Kaikki K-rautojen  ja useimpien muiden liikkeiden valikoima koostuu "lämpöisestä valkoisesta" mikä tarkoittaa 3000K eikä hyllyiltä löydy kylmää valkoista..

Löysin sitten Megaman GU10 4000K ledejä joissa on 7w ja värintoisto on hyvä, olisiko ollut peräti ra90 näin millainen valo niistä tulee joten ne on yksi varma vaihtoehto. Nettiä olen selannut ahkerasti ja philipsiltä löysin vastaavanlaisia ledejä mutta vielä en ole tilannut niitä, toimitus tulisi englannista. Näitä upotettuja ledejä tulee siis olohuoneeseen sekä keittiö/ruokailutilaan. Erillinen kehys on pyöreä, harjattua terästä johon sitten sopii jatkossa vaihtaa muitakin ledejä. Eteiseen, KHH, pukuhuoneeseen, molempiin vessoihin ja meidän makkariin tulee toisenlaisia isompia ledivalaisimia joissa on 7,4w ja 4000K ovat kyllä nättejä ja valo tulee pleksin takaa kauniisti. Kahteen pikkumakkariin laitetaan perus kattovalovalaisimet joten niihin huoneisiin ei tule upotuksia, mutta valkoista valoa sitten kyllä. Laitan kuvat ledeistä kunhan saan käsiini taas!

Sähkäri oli pariviikkoa sitten hommissa muutaman päivän ajan ja sai laitettua meidän merkitsemille paikoille kaikki kaapelit kattovaloja varten joten pääsimme sen jälkeen katon levytyshommiin!

19.5.12 eteinen sai levyt kattoonkin
20.5.12 olohuoneen katon levytys alkoi



oranssilla teipillä ledien paikat
eteinen, KHH ja pikkumakkari valmiita

19.5.12 keittiössäkin melko valmista seinien osalta

19.5.12 Suihkuhuoneen iso palkki saatiin naapurin avustuksella paikoilleen ja muuraus on valmis!!
Viikonloppuna oltiin hommissa ja edellisistä kuvista näkee että saatiin jotain aikaiseksikin :) Olin myös edeltävällä viikolla pihaa raivaamassa ja järjestelemässä lautapinoja. Takapihan "mettäpalsta" on siivottu eli metsän pohjaa puhdistettu kuivista oksista. Sakset kävivät myös tiuhaan tahtiin koivunvesojen ja muiden rehottavien puiden alkujen suhteen ja nyt takapiha on paljon siistimpi. Autotallin vieressä on ollut talven yli iso lautakasa hukkalautaa ja pressujen alla käyttökelpoista tavaraa mutta nekin on nyt siivottu siitä. Nyt lautakasan paikalla on 1kuorma täyttömaata jota tuotiin läheiseltä työmaalta ja lisää lupasivat vielä tuoda. Saadaan siitä sitten tasoitella maata ennen mullan laittamista, mikä tosin on vasta ensi kevään hommia :)

14.5.12 Takapihan siistimistä
19.5.12 Lautakasa siivottu, käyttökelpoiset pattingit ilman nauloja pressun alla säilössä
19.5.12 Metsänpohjaa puhdistettu ja karsittu
 Eilen saatiin olohuoneen katto hyvälle mallille, tai oikeastaan T sai sen hyvälle mallille, minä keskityin siivoamiseen ja sipulien isutukseen :) Nyt on loppuviikko aikaa levyttää loput katot umpeen sillä tasoittajan pitäisi tulla ensiviikolla! Vielä on jäljellä keittiö, pukuhuone ja päämakkari. Päämakkarin vaatehuoneeseen on tilattu liukuovi jonka helat ja kiskot tulevat perjantaina joten siellä on vielä yksi seinärunkokin tekemättä ja levyttämättä.. Kyllä se vapaa-aika hyvin tähän projektiin uppoaa :)

22.5.12 Olohuone hyvällä mallilla



Ei kommentteja: